Fügen, 2.11.2026

Yrityskaupan toteuduttua 30.10.2026 binderholz-konserniin kuuluva itävaltalainen Binder Beteiligungs AG on hankkinut omistukseensa Kuhmo Oy:n ja Juntinsalo Oy:n koko osakekannan.

Kuhmo Oy on yksi Suomen tunnetuimmista sahateollisuusyrityksistä. Yhtiö on rakentanut vahvan maineen korkealaatuisten puutuotteiden valmistajana sekä vastuullisena työnantajana ja yhteistyökumppanina. Juntinsalo Oy toimii Kuhmo-konsernin kiinteistöyhtiönä. Kuhmo käsittelee vuosittain yli miljoona kiintokuutiometriä tukkipuuta. Yhtiön liikevaihto on noin 150 miljoonaa euroa, ja se työllistää 180 henkilöä.

Yrityskaupan myötä binderholz-konserni vahvistaa edelleen asemaansa yhtenä maailman suurimmista sahatavaran tuottajista ja johtavista massiivipuutuotteiden toimittajista. Konserni kasvattaa läsnäoloaan Pohjoismaissa ja toimii nyt kolmella tuotantopaikalla Itä-Suomessa käsitellen yhteensä kaksi miljoonaa kiintokuutiometriä tukkipuuta vuodessa.

Vahva kumppanuus vastuullisen kasvun perustana

”Kuhmo Oy:n ja Juntinsalo Oy:n hankinta vahvistaa Binderin asemaa maailman parhaalla havupuiden kasvualueella ja on selkeä osoitus sitoutumisestamme Suomen toimintoihin. Kuhmo Oy yhdessä nykyisten Lieksan ja Nurmeksen yksiköidemme kanssa varmistaa korkealaatuisen puuraaka-aineen saatavuuden jatkojalostuslaitoksillemme sekä laajentaa edelleen Binderin tuotevalikoimaa ja asiakaspalvelukykyä”, sanoo Reinhard Binder, binderholz-konsernin hallituksen puheenjohtaja.

”Tämän yrityskaupan myötä Kuhmo Oy:n tulevaisuus näyttää vahvemmalta kuin koskaan. Uuden omistajan myötä yhtiöllä on entistä paremmat edellytykset kasvaa, investoida ja vahvistaa asemaansa kansainvälisillä markkinoilla”, sanoo Tommi Ruha, Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja.

Osapuolet näkevät merkittäviä mahdollisuuksia tuotannon kehittämisessä, vientimarkkinoiden laajentamisessa sekä uusien puupohjaisten tuotteiden ja ratkaisujen hyödyntämisessä. binderholz-konserni jakaa Kuhmo Oy:n arvot vastuullisen metsänhoidon, kestävän puunjalostuksen ja pitkäjänteisen liiketoiminnan kehittämisen osalta. Tavoitteena on jatkaa vahvaa yhteistyötä paikallisten metsänomistajien, urakoitsijoiden, kuljetusyritysten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Henkilöstö

Nykyinen johto vastaa yhtiöiden integroinnista konsernirakenteeseen sekä liiketoiminnan edelleen kehittämisestä osana yhtä maailman suurimmista puunjalostusalan konserneista.

Yrityskaupalla ei ole vaikutuksia henkilöstön työsuhteisiin. Kuhmo Oy:n työntekijät jatkavat työssään nykyisin työehdoin, ja heidän osaamistaan pidetään keskeisenä tekijänä yhtiön tulevaisuuden menestyksessä.

Tietoa binderholz-konsernista

1950-luvulla Franz Binder Senior muutti intohimonsa puuta kohtaan ammatikseen. Binderin perhe on vaalinut tätä intohimoa jo kolmen sukupolven ajan. Vielä tänä päivänäkin Binderin perhe toimii binderholz-brändin taustalla. Visio, innovatiivisuus, rohkeus sekä jokaisen työntekijän poikkeuksellinen sitoutuminen tekevät binderholzista luotettavan puualan kokonaisratkaisujen toimittajan.

binderholz valmistaa huolellisesti suunniteltuja massiivipuuratkaisuja. Vastuullinen toiminta tämän ainutlaatuisen raaka-aineen parissa taimesta lähtien sekä puun täysimääräinen hyödyntäminen nollahukkaperiaatteella takaavat korkealaatuiset massiivipuutuotteet ja biopolttoaineet. Massiivipuutuotevalikoimaan kuuluvat sahatavara, profiloidut puutuotteet, yksi- ja monikerroksiset massiivipuulevyt, liimapuu sekä binderholz CLT BBS. Valikoimaa täydentävät DIY-tuotteet, kuten pihapuutavara, rakennuspuutavara ja yleislevyt sekä puulavat ja räätälöidyt pakkausratkaisut. Tuotannon sivuvirrat jalostetaan biopolttoaineiksi, vihreäksi sähköksi, puristelevylavoiksi ja puristetuiksi lavakuutioiksi.

Itävallan Fügenissä sijaitsevan pääkonttorinsa lisäksi binderholzilla on 60 muuta toimipaikkaa. Noin 6 000 työntekijää Itävallassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Latviassa, Suomessa ja Yhdysvalloissa jakavat yhteisen intohimon puuhun.

 Lehdistötiedustelut

 Natalie Binder
Management binderholz
E-Mail: natalie.binder@binderholz.com