Historia

Tervetuloa tutustumaan Kuhmo Oy:n historiaan. Kirjoitamme historiaa vuosikymmen kerrallaan vuoden 2025 aikana, kun sahan virallisesta perustamispäivästä tulee täyteen 70 vuotta.

50-luku

Historiankirjoituksemme ensimmäisessä osassa pääset tutustumaan siihen, miten ja mistä kaikki alkoi.

Tästä kaikki alkoi

Kuhmo Oy -niminen puutavarayhtiö perustettiin kuhmolaisten liike- ja pankkimiesten toimesta 2.10.1955 ostamaan, myymään ja jalostamaan puutavaraa erityisesti vientiä varten. Perustamiskokouksessa todettiin, että yhtiön toiminta voi helpottaa paikkakunnan työtilannetta ja tarjota mahdollisuuksia paikallisille metsänomistajille. Yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valittiin kauppias Matti Tikkanen ja toimitusjohtajaksi metsäteknikko Markus Sirviö.

Perustamisvaiheessa sahan vuotuinen kapasiteetti arvioitiin noin 3000 standarttia, joista 2500 tarkoitettiin vientiin. Standartti on aiemmin varsinkin laivauksessa käytetty puutavaran tilavuusyksikkö, joka kuutioissa sahattuna puutavarana tarkoittaa 4,67203 m3. Vuosituotannoksi arvioitiin perustamisvaiheessa siis noin 14 000 m3 – tänä päivänä tuo määrä sahataan alle seitsemässä työpäivässä. Tähän sahausmäärään arvioitiin tarvittavan Kaleva-lehden mukaan tukkia noin 700 000 kuutiojalkaa eli vajaa 20 000 m3. Perustamisvaiheessa sahan arvioitiin työllistävän liitännäisvaikutuksineen noin 300 henkilöä – sahalla noin 70 henkilöä ja metsässä sekä kuljetuksessa työskentelevät yli 200 henkilöä. Vientisatamaksi valittiin Oulun Toppilan satama.

Kuhmo Oy 50-luvulla

Raamisahan rakentaminen, 13.3.1959.

Raamisahan hakesiilo

Raamisahalinjan rakentaminen 13.3.1959.

Ajat eivät olleet helpot

Kuhmossa oli tuohon aikaan asukkaita noin 14 000, mutta monet kulkivat muualla ansiotyössä. Suurin osa asukkaista asui Kuhmon ”perukoissa”, vain noin 2500 henkilöä asui kirkonkylässä. Pulakausi ei paikkakunnalla ollut vieläkään ohi ja työttömyys heikensi erikoisliikkeiden myyntiä. Omakotitaloja on kuitenkin ollut rakenteilla jonkin verran joten rakennustarvikkeiden kysyntää oli myös paikallisesti.

Markkinatilanne sahaa perustaessa ei ollut helpoin mahdollinen. Keskustelua käytiin siitä, kannattaako kaikki suurteollisuuslaitokset perustaa rannikolle vai sijoittaa mekaanisen ja kemiallisen puuteollisuuden laitokset sisämaahan. Kainuussa pääomien puute rajoitti sahojen menestymistä, käynnissä oli perustamisvaiheessa vain Oulu Oy:n omistama Hyrynsalmen saha. Sotkamossa rakennuksiltaan valmis saha seisoi tyhjillään, Pohjois-Karjalan puolella toimi Valtimon Saha. Oulu Oy panosti Hyrynsalmen sahaan merkittävästi rakentamalla mm. kuorimon sekä laittelu-, niputus- ja kuljetinlaitteistoja.

Reuna-alueen haasteet

Pitkät ja kalliit autokuljetukset laskivat kannattavuutta ja nykyaikaisen kaluston hankinta oli kallista. Valtimon sahalla tuskailtiin alan suuryrittäjien tekemien rahtisopimusten ja alennusten vievän perustan seudulla ponnistelevalta teollisuudelta. Tuloksellisen työn tappiolliseksi käänsi kuljetusten kalleuden lisäksi uittohäiriöt, sahausvirheet, harkintaverotus, taitamaton myynti ja tavaran huono varastointi. Ostettavan tukin korkeaa hintaa tuskasteltiin ajan lehtijutuissa myös. Kuhmo Oy osti Valtimon sahan vuonna 1973, josta tarkemmin tarinaa tulevassa 70-luvusta kertovassa osiossa.

Kuhmo Oy nosti esille kuljetusongelman ja ajoi rautatien saamista Kuhmoon. Esimerkiksi 29.9.1958 keskusteltiin Kajaanissa Kuhmon radasta. Menossa oli valtakunnallinen rautateiden rakennusohjelma, vedottiinkin alueen käyttämättömiin metsävaroihin, alkavaan teollisuuteen ja alueen työttömyystilanteeseen. Valitettavasti lobbaustyö ei tuonut tulosta.

Kuhmo Oy raamisaha

Raamisahan sahuri.

Kuhmo Oy harjannostajaiset

Raamisahan harjannostajaiset 1959.

Saha valmistuu

Yhtiön osakepääoman korottamiseksi käynnistettiin osakeanti lokakuussa 1958. Tällöin myös paikallisilla metsänomistajilla oli mahdollisuus lähteä mukaan paikalliseen yritykseen osakkaaksi. Sahan harjannostajaisia vietettiin joulukuussa 1958. Varsinainen sahaustoiminta käynnistyi maaliskuussa 1959.

Sahan suunnitteli diplomi-insinööri Martti Lehtosalo apunaan sahateknikko Aimo Lahti. Urakoijana toimi Veikko Ilves ja rakennustöitä valvoivat P. Komulainen ja rakennusmestari T. Vanninen. Saha oli alusta saakka täysin sähköistetty. Alkuvaiheessa käytettiin höyryvoimaa, mutta perustamisvaiheessa suunnitteilla oli oma polttohakkeella käyvä ”voima-asema”. Saha toimi lähes alusta saakka kahdessa vuorossa – sahalla noin 30 työntekijää ja höyläämössä 40 työntekijää/vuoro.

Tuotanto käyntiin vuonna 1959

Tuotanto lähtikin hyvään vauhtiin ja se tarjosi työtä vakinaisesti noin 60 työntekijälle vuonna 1959. Lisäksi työllistämisvaikutuksia lisäsivät hakkuu- ja kuljetustyöt, jolloin lukuun voitiin lisätä jopa 250-300 miestä. Koko vuoden tuotanto oli myyty jo kesällä 1959, etupäässä Englantiin, Belgiaan ja Tanskaan. Toimitusjohtaja M.V. Tikkasen mukaan laivaukset olivat sujuneet hyvin ja ostajat ovat olleet tyytyväisiä. Kuljetukset hoidettiin omalla kalustolla (viisi kuorma-autoa) Sotkamon asemalle tai suoraan Toppilan lautatarhaan Ouluun.

Yhtiön omistukseen siirtyi Pekka Pulkkisen perustama Pulkkisen saha ja mylly, jossa toimi yhtiön 5-kutterinen höyläämö. Samassa tilassa toimi hiljattain vastavalmistunut kamarikuivaamo. Tämä toimipiste sijaitsi muutaman kilometrin päässä, Lammasjärven toisella puolella ns. Uiton rannassa Ruukintiellä.

Raaka-aine eli tukit kuljetettiin sahalle pääasiassa maanteitse autokuljetuksilla. Uittamalla tukkeja kuljetettiin sahalle vain vähäisin määrin, pelkästään Lammasjärven ympäristöstä.

 

Raamisahan hakesiilo

Kuhmo Oy:n raamisahan hakesiilo, takana oikealla puolella purusiilo.

Vetopöytä

Vetopöytä; lankut lajiteltiin omiin dimensioihinsa.

Kohti 60-lukua

Sahalla oli ruokailuparakki, josta työläiset saivat lämmintä ruokaa päivittäin. Ulkopuolelta kuntaa saapuville oli järjestetty ilmainen asunto. Sahauksessa oli tauko vuoden 1959 lopulla, kun aloitettiin laajennustyöt rakentamalla kuorimo.

Helsingin Sanomien artikkelissa ”Kuhmolaista yrittäjähenkeä: Keskisuuri saha aloittaa pian toimintansa Kainuussa” toimitusjohtaja Tikkanen kertoi, että yhtiön tarkoituksena on ryhtyä rakentamaan voimalaitosta, hankkia kuorimakoneet ja selluloosahakkurit ja ryhtyä kuljettamaan hakkeet Ouluun. Selluloosahakkeeksi kelpaamatonta jätettä on tarkoitus käyttää polttoaineena voimalaitoksessa. Vielä tässä vaiheessa eläteltiin toivetta monia vuosia vireillä olleesta Kontiomäki-Kuhmo rautatiehankkeen toteutumisesta. Lopuksi tj. Tikkanen toteaa, että ”Katsomme luottavaisina tulevaisuuteen ja toivomme, että liikevaihtovero ei panisi meitä vaikeuksiin”.

60-luku

1960-luku

1960-luku alkoi sahan neljännellä toimintavuodella ja sen arvioitiin olevan yhtiön toiminnassa erittäin merkittävä, koska sahan rakentamisen katsottiin päättyneen ja tuotantokunnossa oleva linja tuotti 12.000 standarttia vuodessa kahdessa vuorossa.

Taloudellinen tilanne Suomessa oli parantunut – Vuonna 1959 oli alkanut nousukausi, jolloin ulkomaan kauppa oli vilkkaampaa kuin vuosikausiin. Erityisesti sahatavaralle oli suuri kysyntä maailman markkinoilla.

Suurin ostaja Kuhmo Oy:llä oli edelleen Englanti, jonka kokonaisvientiosuus oli 46,3 %. Myös Länsi-Saksaan, Hollantiin, Tanskaan ja Belgiaan vietiin kuhmolaista puutavaraa. Koko maan ja myös Kuhmon työttömyysluvut olivat matalat.

kuhmo oy 60-luvulla ja trukki
Vetopöytä

Toppilan pienen Kuhmo Oy:n konttorikopin edustalla laivauspäällikkö Leo Virta apunaan Martti Moilanen, joka työskenteli laivoissa sähköttäjänä. Konttorikopissa tehtiin kaikki laivauspaperit.

Investoinnit jatkuvat

Sahalla oli tehty aiempina vuosina useita investointeja ja siihen oli valmistunut mm. kuorimo ja tukkien lajittelulaitteet, hakkuri sekä hakesiilot. Kuhmon sahalla ja Oulun Toppilassa sijaitsevat lautatarhat oli rakennettu uudestaan tuotantoa vastaaviksi. Lisäksi oli rakennettu korjaus- ja huoltoasema sekä hankittu kuljetus- ja uittokalustoa. Henkilökuntaa oli vuoden 1960 toimintakertomuksen mukaan 60 henkilöä, lisäksi metsätöissä 150-200 henkilöä.

1960-luvun alussa yrityksen toimitusjohtajana toimi Matti Tikkanen vuoteen 1961 saakka, jolloin hän menehtyi äkillisesti.

Vuodesta 1959 alkaen Oulun Toppilan lautatarhan johtajana ja laivauspäällikkönä toimi myöhemmin toimitusjohtajana tunnettu Leo Virta.

Oulun kautta maailmalle

Oheinen lainaus löytyi Matti Tikkasen kirjeestä Leo Virralle vuonna 1961: ”Olin tänään Sandelin kanssa juttusila ja Campbell Sim oli tullut Oulusta. Erittäin tyytyväinen oli ollut näkemäänsä. Oli ihmetellyt, kun muissa tarhoissa oli ollut sinistyneitä ja Kuhmon tarhassa ei. On hauska kuulla sieltä Oulun puolesta hyviä uutisia.”

Vuonna 1962 sahatavaran ulkomaankauppa aleni 10 % edelliseen vuoteen verrattuna. Myös vientihinnat laskivat. Raakapuun hankinta jouduttiin suorittamaan vaikeiden ja lumisten sääolosuhteiden vallitessa. Lisäksi kuljetuksia sahalle häiritsi kuljetustyöntekijöiden työnseisaus kevättalvella, joka oli vähällä seisauttaa sahauksen kokonaan. Vuoden 1962 tulos oli kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvä.

Toimitusjohtajana toimi Valde Pääkkönen syyskuuhun 1962 saakka. Ennen Leo Virran valintaa toimitusjohtajaksi yhtiön toimitusjohtajana toimi hetken aikaa myös nuori metsänhoitaja Esa Rouhiainen.

Kuhmo Oy Toppilan satama ja tapulit

Tähän aikaan ja pitkän ajan sahatavara kuljetettiin rekoilla Kuhmon sahalta tuoreena Kuhmo Oy:n Toppilan lautatarhalle. Siellä sahatavara taaplattiin valtaviin tapuleihin.

Vetopöytä

Kehitys jatkui läpi vuosikymmenen

Vuonna 1963 yhtiö osti 19.500 m2 lisää maata Kuhmon Seurakunnalta. Myös pienempiä investointeja ja hankintoja tehtiin, kuten yhtiön ensimmäinen trukki.

Vuoden 1964 toimintakertomuksessa kerrotaan, että maan sahatavaran tuotantoa verrattuna Ruotsiin jarruttaa raaka-ainepula. Sitä helpottamaan suunniteltiin MERA-ohjelmaa, jonka tarkoituksen oli metsien tuoton lisääminen. Höyläämö siirrettiin omalle alueelleen sahan välittömään läheisyyteen, nämä muutostyöt aloitettiin lokakuussa. Liikevaihto vuonna -64 oli 3.792 373,20 mk = 8 755 702,28 € tämän päivän elinkustannusindeksi huomioiden.

Vuonna 1965 valmistettiin sahatavaraa 5332,3 stds (noin 24 900 m3), eli toiseksi suurin tuotantomäärä yhtiön toiminta-aikana.

Vuonna 1966 aloitettiin kuivaamon rakentaminen, ja se valmistui vuonna 1967.

Vuotta 1967 kuvaillaan vuosikertomuksessa heikkona ja monella tavalla tasapainottomana vuotena. Teollisuus- ja rakennusinvestoinnit supistuivat, kustannukset nousivat ja rahamarkkinat olivat kireällä. Edellä mainitut asiat sekä työllisyystilanteen huonontuminen erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa johtivat markan ulkomaisen ostoarvon muuttamiseen. 12.10 muuttui dollarin pariteettikurssi 3,20 markasta 4,20 markkaan eli 31,25 %. Inflatoorisen kehityksen jarruksi asetettiin ns. vientimaksulaki, jonka mukaan viejä maksoi osan vientihinnasta erityiselle tilille Suomen Pankkiin. Näistä varoista oli tarkoitus käyttää 2/3 valtiojohtoisen teollisuuden tukemiseen ja 1/3 yksityisen teollisuuden investointiluotoksi.

1960-luvulla sahattiin vain kesäkausi, jonka jälkeen aloitettiin kaupanteko ulkomaille. Kauppaa hoidettiin agentuuriliikkeiden sekä suomalaisen agentin Börje Sandelinin kautta. Asiakkaita, myyntimiehiä vieraili usein Kuhmossa ja asiakkaiden ja heidän perheidensä kanssa oli hyvät välit – joskus kaupantekomatkoilla oli mukana koko perhe.

vieraita Kuhmo Oy:llä 60-luvulla

Kuva Kuhmo Oy:n konttorin edestä: oikealta Kuhmo Oy:n konttoripäällikkö Uuno Niskanen vieressään Campbell Sim, asiakkaiden kolme myyntimiestä ja Markus Sirviö sekä Leo Virta. Kuvan myyntimiehet vierailivat Kuhmossa useasti.

Kuhmo Oy Oulun satamassa

Metsähallitus järjesti vuoteen 1966 saakka Aulangon puuhuutokauppoja, jotka olivat sahamiehille huipputapaamisia. Siellä jaettiin, mistä sahat ja metsäteollisuus puuta saa. Jossain vaiheessa sellutehtaiden edustajat olivat ”käärmeissään” siitä, että sahatkin alkoivat ostamaan pienpuuta, joka oli perinteisesti heidän mandaattiaan. Pienpuulinjojen perustaminen ja metsäkiintiöiden saanti oli yksi niistä syistä, miksi päätettiin hankkia Valtimon ja Hyrynsalmen saha.

Lehtileikkeet Kuhmolainen / Ei tiedossa oleva lähde.

70-luku

1970-luvusta yleisesti

1970-luvulla suomessa elettiin Kekkosen ja YYA:n aikaa. Taloudellinen kehitys oli epätasaista – vuosikymmenen alussa koettiin voimakasta kasvua, mutta puolivälissä vuosikymmentä kärsittiin mm. joukkotyöttömyydestä. Inflaatio oli korkea, yli 10 % lähes koko vuosikymmenen ajan. Alkutuotannon merkitys pieneni ja palveluelinkeinojen merkitys kasvoi. Suomen viennistä puunjalostustuotteiden osuus oli lähes puolet. Lokakuusta 1973 kesään 1974 kesti öljykriisi, jolloin raakaöljyn maailmanmarkkinahinta kolminkertaistui muutamassa kuukaudessa.

Maailmanpolitiikkaa hallitsi idän ja lännen välinen asevarustelu sekä terrorismi mutta myös ns. liennytys. 1970-luvun alkupuolella tapahtui öljykriisi ja ympäri maailmaa siirryttiin hitaampaan talouskasvuun, suurempaan inflaatioon sekä työttömyyteen. Talouden painopiste alkoi siirtymään kohti itää, kun Japani nousi mm. autoteollisuudessa ja elektroniikassa. Teollisuusmaat alkoivat siirtämään tuotantoaan Aasian maihin.

kuhmo oy 60-luvulla ja trukki
Vetopöytä

Talouden vaikutus sahan toimintaan

Yleisesti 1970-luvulla Kuhmo Oy:n saha kasvoi ja kehittyi. Yleinen taloustilanne toki vaikutti myös sahan toimintaan – esimerkiksi heinäkuussa ja syyskuussa 1974 jouduttiin pitämään supistusseisokki huonojen markkinanäkymien vuoksi.

Valtimon sahalla toiminta oli pysähdyksissä kuukauden ajan. Heikkoon markkinatilanteeseen johti raakapuun korkea hinta sekä heikko kysyntä erityisesti ulkomailla. Työvoimaa oli saatavilla niukasti, erityisesti Oulun Toppilan lautatarhalla. Muuallakin Kainuussa kärsittiin tästä – lehtitiedon mukaan Suomussalmen Juntusrannan sahalla olisi ollut tarve työntekijöille, mutta omistaja epäili, että työttömien aktivoitumista esti liian korkea työttömyyskorvaus. (KS 22.8.1974)

Vuonna 1975 uutisoitiin, että vientihinnat olivat laskeneet edellisvuodesta jopa kolmanneksen, mutta vientinäkymät olivat edelleen heikot. Saha käynnistyi syyskuussa kahden kuukauden seisokin jälkeen, jolloin sahattiin varastoon. Kotimaan myynti oli entisenlainen, mutta ulkomaan myynti oli vain viitisen prosenttia normaalista määrästä. Tuohon aikaan viennin osuus tuotannosta oli noin 85 prosenttia. Raakapuun hinta oli edelleen liian korkea verrattuna myyntihintoihin, joten se ei innostanut kaupantekoon.

1976 Kainuusta Helsinkiin matkusti suuri työllisyyslähetystö, jolla oli viemisinään ”Kainuun hätätilaohjelma”. Samana vuonna Suomessa oli toiminnassa hätätilahallitus, jolle ehdotettiin esimerkiksi tiettyjen työkohteiden käynnistämistä sekä Kostamus-sopimuksen kiirehtimistä. Kainuussa oli sillä hetkellä 3500 työtöntä, eli työttömyysaste oli silloisen mittapuun mukaan suuri – 8,5 prosenttia. Vuonna 1978 vain 1,5 % Kuhmo Oy:n tuotannosta vietiin Kostamukseen, joten sinällään ainakaan siinä vaiheessa Kostamuksen rakennusprojektilla ei ollut suurta vaikutusta Kuhmo Oy:n sahan toimintaan.

Loppujen lopuksi näistäkin haasteista selvittiin.

kuhmo oy 60-luvulla ja trukki

Kuorma lähdössä sahalta 70-luvun puolivälissä.

Vetopöytä

Mittamies Matti Heikkinen. Tämä kuva on 80-luvun puolelta.

Kehitystä työmenetelmiin – käsitöistä automaatioon

1970-luvulla myös Kainuun metsiin saapuivat ensimmäiset monitoimikone-korjuuketjut. Tällöin yksi kone pystyi hoitamaan jopa kymmenen metsurin työn. Koneketju koostui kahdesta koneesta: kaato-juontokoneesta sekä karsinta-katkomakoneesta. Koneellista korjuuta ei kuitenkaan pystytty tekemään harvennuskohteista vaurioittamatta puustoa, joten sillä tehtiin tuohon aikaan pelkästään avohakkuita.

Matti Heikkinen – eli Mitta-Matti – toimi mittamiehenä Kuhmo Oy:llä 1971-1992. Mittaus tapahtui 70-luvulla siten, että Matti mittasi tukit tukkisaksilla, ns. käsipelillä. Kirjamies eli ylösottaja oli, joka otti ylös. Joskus isäntä kysyi ennakkoon, paljonko arvelet tuosta lähtevän kuutioita. Kun mittaus oli tehty ja paperit koossa, niin Matti jatkoi illalla kotona. Hän laski kaikki yön aikana joka ukolle. ”Neljänkin miehen puut laskin illalla, kiintokuutiot valmiiksi ja sitten Veijo Piiraiselle vein. Hänen ei tarvinnut muuta kuin tilittää.” Hevossavotoita Mitta-Matin mukaan ei enää ollut hänen aikanaan eli vuodesta 1971 alkaen. 

Sahan tekniikkaan tehtiin useita kehittämistoimia ja investointeja 1970-luvulla.

Investointeja ja kehitystyötä

Kuhmo Oy:n saha on aina pyrkinyt panostamaan ja investoimaan tulevaisuuteen. Jo 70-luvun alussa käytössä oli sen aikaisia tietokoneita, esimerkiksi vuonna 1971 pohdittiin kirjanpidon osittaista siirtämistä tietokoneelle ja pöytäkirjamerkinnässä vuodelta 1972 todettiin ”Asetteiden ajo tietokoneella päätettiin siirtää sen jälkeen tapahtuvaksi, kun saadaan osa tutkimuksista suoritettua.”

 

kuhmo oy 60-luvulla ja trukki

Toimitusjohtaja Leo Virta.

Vetopöytä

Automaattinen tukkien kuorimo- ja lajittelulaitos on Kuhmo Oy:n sahalaitoksen viimeisin suuri investointi. Siihen, kuten sahalaitokseen ja sen toimintaan yleensäkin on kuhmolaisilla tilaisuus tutustua tulevana maanantaina ”avoimien ovien päivänä”. Tilaisuus tutustumiseen oli alun perin tarkoitus järjestää jo yhtiön 10-vuotisjuhlan yhteydessä, mutta siirretiin silloin käynnissä olleiden laajennustöiden vuoksi. Kuvassa on Veikko Sirviö työnsä äärellä valvomassa lajittelua.

Kuorimo ja lajittelulaitos

26.1.1973 allekirjoitettiin pöytäkirja, jossa tehtiin päätös ”rakentaa keinokuivaamo ja kuorenpolttolaitos lämpökeskukseksi.” Rahoitus hankkeeseen oli jo ennalta, joten tuumasta toimeen päästiin nopeasti, rakentaminen alkoikin samana vuonna. Jälkikäsittelylaitoksessa pystyttiin tekniikan kehittyessä polttamaan puun kuorta hyvinkin kosteana. Tämä kuoren käyttö lämmitykseen sattui otolliseen aikaan, koska maailmalla kärsittiin öljykriisistä. Lämpökeskusta käytettiin myös uuden kolmikanavaisen kanavakuivaamon lämmön lähteenä. Kuivaamon ja lämpökeskuksen harjannostajaisia vietettiin 19.4.1974 ja sen toiminta alkoi kesällä 1974. Sen myötä puun kierto sahasta pakettiin sahalla lyheni parista kuukaudesta noin viikkoon. Vuonna -75 saatiin käyttöön sahatavaran jälkikäsittelylaitos.

Vuonna -73 tehtiin päätöksiä myös oman auto- ja konekorjaamon laajentamisesta ja henkilökunnan lisäämisestä, koska konehankintoja tehtiin jatkuvasti lisää. Vuonna -74 ”Sahatavarat päätettiin kuivaamon jälkeen peittää paperilla ja paperiin päätettiin laittaa yhtiön mainos”.

Vuonna -75 tehtiin päätös, että seuraavan vuoden aikana rakennetaan sosiaalisten tilojen pukeutumistilat, huoltohallin laajennus ja sahatavaravarasto.

Vuonna 1978 päätettiin kuorimakoneen hankinnasta. Samana vuonna aloitettiin uuden pienpuulinjan rakentaminen ja tehtiin päätös tilata Tähkä Oy:ltä tukkien hajoittajapöytä sekä laijttelupöydältä tulevat rullapöydät Oy Kockums Industri Ab:lta. Pikkutukkilinja, ”Kockumin linja” aloitti toiminnan vuonna 1979. Aiemmin pienpuun sahausta oltiin harjoitettu jo Valtimon sahalla – puu kuorittiin Kuhmossa, vietiin Valtimon sahalle ja tuotiin takaisin Kuhmoon kuivaukseen. Samana vuonna päätettiin vielä hankkia uudelle sahalinjalle portaaton syöttönopeus, rimoituskone Kuhmoon sekä rimapakettien purku- tai rimoituskone Hyrynsalmelle.

kuhmo oy 60-luvulla ja trukki

Kuhmo Oy:n 20-vuotisjuhlat Hotelli Kainuussa pidettiin 14.11.1975. Juhlissa on otettu ryhmäkuva, jossa on paljon ansiomerkkien saajia ja juhlavieraita. Osa henkilökunnasta sai ansiomerkin 20-vuotisesta urasta yhtiöllä, eli he olivat työskennelleet toiminnan alusta saakka. Koko juhlaan osallistui 170 henkilöä, työntekijöitä oli puolisoidensa kanssa mukana paljon.

Vetopöytä

Valtimon saha

Kuhmo Oy osti Valtimon Sahan vuonna 1973 ja myöhemmin samana vuonna se oli jälleen toiminnassa. Vuonna 1974 uutisoitiin, että sen teho oli kaksinkertaistunut aiempaan. Yksi tehokkuutta nostaneista uudistuksista oli lautatarhan muuttaminen rullatarhasta trukeilla toimivaksi.

Yrjö Ihatsu sai Leo Virralta erityistehtävän lähteä kehittämään sahan toimintaa. Myöhemmin hän hoiti toimistotyöt, lautatarhan johtamisen, paikallismyynnin ja kuormaukset. Tukit tulivat Valtimolle Kuhmosta ja valmis sahatavara toimitettiin junalla Oulun Toppilaan. Pääasiassa sahattiin pientä tukkia. Koska saha oli vanhanaikainen raamisaha hihnaviidakkoineen ja laitteet alkoivat vanhentua, sahaus lopetettiin lopullisesti syksyllä 1979. Saha purettiin myöhemmin ja suurin osa työvoimasta eläköityi tässä vaiheessa.

Hyrynsalmen saha

Kainuun Puu Oy ajautui konkurssiin vuonna 1979 ja sen omistamalle Hyrynsalmen sahalle löytyi uusi omistaja samana vuonna naapurikunnasta: Kuhmo Oy. Ostajaehdokkaita oli useampiakin, mutta jatkajaksi pyrittiin löytämään Kainuun talousalueella toimiva yritys, jolla oli edellytykset kannattavaan sahaustoimintaan jatkossakin.

Kuhmo Oy teki kaupat 17.4.1979 ja toiminta pyrittiin käynnistämään uudelleen mahdollisimman pian sen jälkeen. Leo Virran mukaan alkuvaiheessa selvitettiin myös mahdollisia investointeja mm. sahan lämmitysjärjestelmän muuttamiseksi. Kuhmon sahalta kuljetettiin sahatavaraa pikkutukkilinjalta jälkikäsittelyyn Hyrynsalmelle. Hyrynsalmella oli vapaata kapasiteettia jälkipäässä.

kuhmo oy 60-luvulla ja trukki

80-luku

90-luku

00-luku

10-luku

20-luku