Olisiko metsä- ja puuala mahdollisuus, kun mietit uravaihtoehtoja?
Metsäala tarvitsee jatkossakin osaajia alkaen metsäkoneen kuljettajista asentajiin ja puutavara-auton kuljettajiin sekä moninaisiin saha-alan osaajiin.
Kuhmon lähialueella metsä-alan koulutusta on tarjolla Riveria-oppilaitoksessa Valtimolla ja Kainuun Ammattioppilaitoksella (KAO) Kajaanissa.
Kuhmo Oy:n sahalla on toteutettu vuosien varrella yhteistyössä KAO:n kanssa oppisopimuskoulutusta. Osa opinnoista suoritetaan oppilaitoksessa, mutta pääosin oppiminen tapahtuu työn ohella ja
tietyt ennalta määritetyt oppimistavoitteet suoritetaan näyttötutkinnoilla. Meillä oppisopimuksen kautta voi suorittaa ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon ja se on hyvä vaihtoehto myös jo pidempään työuraa tehneelle.
Myös usea korkeakouluopiskelija on käynyt sahalla työharjoittelussa tai tehnyt molempia osapuolia hyödyntäneitä opinnäytetöitään. Tällä hetkellä esimerkiksi tuleva konetekniikan diplomi-insinööri tutkii ja kehittää opinnäytetyössään alasahan toimintaa.
Tällä Kipinämedian videolla myyntipäällikkö Mikko Haavisto kertoo omasta työurastaan Kuhmo Oy:llä ja sahan monipuolisesta osaamiskirjosta. Ammattinimikkeitä meiltä on laskettu kymmeniä – toimistotyöstä
asennustöihin sekä teroitustyöhön, merkonomista insinööriin. Videolla nähdään myös Riikka Heikkinen kertomassa omasta työkokemuksestaan sahalla.
Jos oma tulevaisuuden ala on vielä auki, laitahan harkintaan mielenkiintoinen metsäala!
